maailma on avoin, etkä tahdo pimeään

"Patience child, patience. Remember, life is a journey. If you got everything you wanted all at once there’d be no point to living. Enjoy the ride, and in the end you’ll see these ‘setbacks’ as giant leaps forward, only you couldn’t see the bigger picture in the moment. Remain calm, all is within reach; all you have to do is show up every day, stay true to your path and you will surely find the treasure you seek."

— Jackson Kiddard

En varmaan ikinä lakkaa ihmettelemästä, mutta elämä on hiton kummallinen asia. Viimeisen vuoden aikana oon saanut melkein kaiken mitä oon universumilta rukoillut - paitsi yhtä asiaa, just sitä, jota oon kaikista hartaimmin toivonut. Se on ehkä käynyt ovella, mutta muuttanut mieltään viime hetkellä ja kääntynyt kannoillaan. Jälleen sainkin taas heilauttaa kättä hyvästiksi. Oli kiva, että pyörähdit.

Surettaahan se. Mutta onneksi elämä on täynnä muunlaisia ihmeitä. Ja sitäpaitsi:

Viime viikolla muotoilin mielessäni toiveen isommasta, valoisammasta ja paremmasta asunnosta kuin nykyinen. Eilen sain asuntotarjouksen ja tänään kävin toteamassa, että minulle tarjottu yksiö on juuri sitä mitä toivoin ja vielä enemmän. Olin tosissani alkaa kyynelehtiä kun astuin asuntoon sisään. Koti. Minun koti. Kun tämmösiä onnenpotkuja tulee vastaan, niin mitä muuta sitä edes kehtaisi toivoa? Kiitos elämä, kiitos universumi. Tää on just hyvä.

Iloiseen saareen

Hetkittäin on kummallista havahtua asioihin, kuten siihen, miten yhtenä päivänä hiukset menevätkin kiinni ja ne saa jopa pienelle, säälittävälle nutturalle pään päälle, tai kuinka oma keho tuntuu pienemmältä omien kämmentensä alla, tai miten mittanauha näyttää vyötärönympäryksen olevan pienempi kuin vuosiin. 9 kadotettua kiloa, reilussa puolessa vuodessa, ihan vahingossa.

Muutokset tuntuvat hassuilta, koska niitä ei jotenkin osaa odottaa, koska vastahan mun hiukset olivat tosi lyhyet - niin, no, siitäkin on kohta vuosi. Älytöntä, tuntuu kuin se olisi ollut vasta eilen. Samaan aikaan jotkin vuoden takaiset jutut tuntuvat niin kaukaisilta. Elämä on niin erilaista nyt. Jokainen päivä on seikkailu ja mahdollisuus. Rakastan sitä. Vuosi sitten kaikki oli kyllä turvallista, mutta turvallisuus ei ole aina tae onnellisuudesta.

Mun pitäisi olla jo nukkumassa, mutta en ihan vielä malta. Reppu lojuu pakattuna lattialla. Edessä on kesäseikkailu, johon spontaanisti päätin lähteä aiemmista suunnitelmista poiketen. Mutta tämä on hyvä, minulla on hyvää seuraa, makuupussi, hyvät kelit ja paljon, paljon seikkailumieltä. Ja iloset festarit Joensuussa. Olen onnellinen. 

Elämä tänään.

Kaksi kuukautta on hurahtanut ohi niin nopeaa, että oon vain juuri ja juuri pysynyt perässä. Elämä on roihunnut sydämessä kuin valtava tulipalo ja minä olen antanut sen roihuta. Luin eräänä päivänä päiväkirjaani ja asioita, joita olin viime vuoden lopulla toivonut saavuttavani tulevana vuotena. Melkein jokainen niistä on toteutunut, vaikka vuosi on vasta puolessa välissä. Myös pieneen vihreään kirjaan kirjoittamani asiat ovat tuntuneet käyneen toteen, vaikka eivät ehkä ihan sillä tavalla kuin olin alunperin ajatellut tai toivonut. Mutta kahden kuukauden sisään on mahtunut paljon kauniita kauniiden ihmisten kanssa jaettuja hetkiä. Elämä on ollut sekä kaunista ja rumaa, mutta jessus, millaisia muistoja olenkaan saanut.

Tänään olen käynyt ystävien kanssa syömässä ja lopun ajan oon vain lataillut akkuja, katsonut itkettäviä elokuvia ja nukkunut tuntien päiväunia. Tarvitsen aina hetkittäin tällaisia päiviä, vaikka alakulo meinaakin peittää alleen kaiken muun. Siksipä yritän pysyä pinnalla muistelemalla asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi tällä hetkellä:

Ystävät ja yhdessä vietetty aika. Tanssiminen. Kolmen viikon vapaat. Uusi, kevyt pyörä. Aurinko ja lämpö, kesä. Ihmisten naurut. Unelma ihmisestä, joka ei koskaan lakkaa suutelemasta minua. Elämä.

Voikaa hyvin, ystäväiset.